Kirjautuminen

Olet täällä

Vaihtoehtoinen totuus

Käyttäjän saska kuva

(internetistä kaapattua)

Asiat voi aina nähdä monella eri tavalla. Vieraannuttamisen ja huoltokiusaamisen todentamisen yksi hankaluus on se, että vanhempien kertomukset asioista eivät ole samanlaisia. Viranomainen joutuukin hakemaan itselleen tuttuja merkkejä vanhempien puheista, jos yrittää päästä jyvälle siitä, missä oikein mennään. Kuinka monella heistä kuitenkaan on riittävää ja oikeaa kokemusta? Onnistutaanko tällä tavalla tunnistamaan kumpi puhuu totta?

Tosiasia on, että vieraannuttaja ja huoltokiusaaja käyttävät hyväkseen tunnettuja metodeja asiansa edistämiseksi ja ympäristön harhauttamiseksi. Esimerkiksi kaasuvalottamisella pyritään vaikuttamaan lähinnä toiseen vanhempaan luomalla historia ja tapahtumat uusiksi kaasuvalottajan tahtomalla tavalla. Harhauttavilla argumenteilla pyritään ohjaamaan keskustelua viranomaisen kanssa pois asioista, joita ei voida enää kieltää. Väkivallan uhkaväite on aina toimiva metodi. Ja tietysti selvät valheet, kiellot ja vaikeneminen toimivat tilanteissa, joissa asioiden laitaa ei voi tai ei vaivaudu kukaan tarkistamaan.

Kaikkein lamaannuttavinta on vaihtoehtoisen totuuden käyttö, kun kuulijalle on selvää, etteivät asiat ole kuten väitetään, mutta vaihtoehtoisen totuuden käyttäjä pitäytyy omassa totuudessaan. Hän hyökkää ja syyllistää kaikki jotka arvostelevat hänen totuuttaan. On selvää ettei tämänkaltaisten ihmisten kanssa pääse sopuun. Myös viranomainen luovuttaa heidän edessään huomatessaan sanojen ja faktojen kaikuvan kuuroille korville. Kukapa tämänkaltaisten ihmisten kanssa haluaisikaan toimia?

Sen toisen vanhemman on kuitenkin pakko yrittää. Tähän viranomainen on kehittänyt uhria lohduttamaan taikalauseita kuten ”kyllä se yhteys lapseen sitten myöhemmin palautuu, murrosiän jälkeen”, ”toivotaan nyt kuitenkin, että asiat muuttuvat” sekä ”voimia ja jaksamista”. Jotkut valveutuneet viranomaiset tunnistavat vieraannuttavan ihmistyypin. He suosittelevat alistumaan ja olemaan vastustamatta, jotta tilanne ei pahene. Pienikin yhteys on heidän mukaansa parempi kuin ei yhteyttä ollenkaan. Enempää heillä ei ole antaa, koska tässä maassa ei saa pakottaa toimimaan lapsen edun mukaisesti.

Erityisesti juuri erolapsen etua ja eritoten erolapsen edunvastaisuuksia ei ole selkeästi laitettu mihinkään ohjeisiin. Sen sijaan huoltoriitojen käsittelyyn on synnytetty hyvältä kuulostavia, mutta todistamattomia väitteitä ja periaatteita. Näitä ovat lapsen vakiintuneiden olosuhteiden merkitys, väitteet siitä, että rangaistukset laissa vain lisäisivät riitaa ja se, että vuoroasuminen ei sovi tilanteisiin missä vanhemmilla on riitaa.

Itse yritin päästä selville mistä tuo vakiintunut olosuhde oikein tulee. Olosuhdeselvityksen laatinut lastenvalvoja totesi sen olevan semmoinen vakiolause mikä yleensä laitetaan olosuhdeselvitykseen, mutta hän ei tiennyt mistä se tulee. 
 Rangaistuksen uhan riitaa lisäävään väitteeseen en ole kuullut perusteluja keneltäkään. Myös vuoroasumisen on tutkimuksessa todettu sisältävän enemmän hyviä puolia kuin haittaa myös riitaisassa tilanteessa.

Faktoja on olemassa. Käräjäoikeuteen tulevista huoltoriidoista 77 % on muutoksen hakuja jo olemassa olevaan huolto- tai tapaamissopimukseen. Yleistäen voidaan todeta, että äidit hakevat yksinhuoltajuutta, rajoitettuja tapaamisia tai valvottuja tapaamisia. Isät hakevat yleistäen yhteishuollon vahvistamista ja laajennettuja tapaamisia (Optula 2006). Selvää on, että olemassa olevan sopimuksen loukkaaminen johtaa huoltoriitaan. Tilastojen mukaan lähihuoltaja on tässä vahvoilla. Asuminen vaihtuu hyvin harvoin. Puolustaakseen lapsen edunvastaista toimintaa on vieraannuttajan ja huoltokiusaajan yleensä vain esitettävä vaihtoehtoinen totuus.