Kirjautuminen

Olet täällä

Paljonko maksat lapsesi tapaamisesta?

Käyttäjän saska kuva

(internetistä kaapattua)

”Tarvitseeko siitä siis maksaa?”, ”Eihän oman lapsen tapaamisesta voi joutua maksamaan mitään!”, ”Olisin valmis maksamaan ihan mitä tahansa”.

Kysymys hintalapusta oman lapsen tapaamiselle on usealle täysin vieras. Onneksi. Mutta on myös vanhempia, joille tämä kysymys on hyvin ajankohtainen, tänäänkin. Miten se on mahdollista?

Esimerkki 1. Aviopari eroaa. 
Vaimo häätää miehen pois kotoa. Jos mies ei suostu lähtemään hyvällä, niin sitten pahalla. Väitetty pelko tai pahoinpitely-kortti on jo kädessä, jos ei muu auta. Mies on ymmällään, sillä kyllähän kaikki tietää, että mitään ei ole tapahtunut. Mutta kun ei muu näytä auttavan, mies lähtee. Ei lähde toisen naisen matkaan, eikä rilluttelemaan (kuten kylillä kuuluu kerrottavan). Vuokraa yksiön ja muuttaa pois, mahdollisimman lähelle lapsiaan.

Isä haluaisi tavata lapsiaan usein, mieluiten joka päivä. Hän on ollut mukana lastensa elämässä ensiparkaisusta lähtien. Ajatus siitä, että joutuisi odottamaan jotain määrättyä ajankohtaa, jolloin saisi tavata lapsiaan, tuntuu musertavalta. Isä ei halua ”erota” lapsistaan vaikka yhteiselämä heidän äitinsä kanssa onkin tiensä päässä.

Istutaan lastenvalvojan toimistossa. Isän eteen on annettu paperi, jossa lukee, että isä tapaa lapsiaan parillisina viikonloppuina perjantaista maanantaihin, sekä vuorovuosin syysloman ja talviloman sekä kuukauden kesälomalla. Isä on tyrmistynyt. Ei hän tällaista halua! Ei kai nyt kukaan tällaiseen voi suostua. Kyse on omista lapsista!

...Mutta on kuulema parempi allekirjoittaa, sillä se nyt on se ”minkä saa”, mikä muillakin isillä on...Jos paperia ei allekirjoita, niin eihän äidillä ole mitään velvollisuutta järjestää tapaamisia. Koko ajatus ”tapaamisten järjestämisestä” kuulostaa isästä mielipuoliselta...

Miten tähän on menty? Ja eihän tuo allekirjoittaminen tarvitse merkitä kaikkea: voidaanhan sitä järjestää enemmänkin tapaamisia, voivathan vanhemmat edelleen sopia keskenään, mutta tässä tämä sopimus nyt olisi....Nimi tuohon, niin asia on selvä.

Allekirjoitettu on. Ja ei aikaakaan, kun selviää että aikomustakaan mistään ylimmääräisistä tapaamisista ei äidillä ollut. Ja lisäksi äiti toimii kuin tätäkään sopimusta ei olisi, tai se on voimassa silloin kun hän niin haluaa. Lapset tuppaaavat sairastumaan isä-viikonloppuina, ja ”eihän nyt sairasta lasta voi lähettää minnekään”. Lapsilla on muuta menoa, ja ”eihän isä nyt pakota lapsia tulemaan”. Hiljalleen tilanne on jo se, että isä ei käytännössä enää lapsiaan juuri tapaa.

Kuten moni edelleen virheellisesti kuvittelee: ei ole olemassa viranomaista, jolta saisi tällaisessa tilanteessa apua. Voimassaolevan tapaamissopimuksen noudattamattajättämisestä ei ole luvassa pikasakkoja tai lastensuojelun apua. Asia ei itseasiassa oikein kuulu kenellekään...Mikä sellainen sopimus on, jota kenenkään ei tarvitse noudattaa? Mitä virkaa koko tapaamissopimuksella on?

Isälle selviää, että hänelle jää ainoastaan yksi mahdollisuus: hakea oikeudelta uhkasakkoja tapaamissopimuksen täytäntöönpanemiseksi. Isästä tuntuu vihdoin siltä, että asia vielä jotenkin järjestyisi. Isä menee tapaamaan asianajajaa. Asianajaja näkee, että isällä on mahdollisuudet saada äidille uhkasakko. Viikon kuluttua ensitapaamisesta isälle tulee jo ensimmäinen asianajotoimiston lasku 670 euroa. Mitä!? Ei hän ollut viikon lomareissulla aurinkorannalla, hän istui muutaman hassun tunnin toimistossa...

Normaalituloiselle isälle, joka ei saa oikeusapua, hinta yhdestä kierroksesta käräjäoikeudessa asettuu kokemuksemme mukaan noin 6000-12 000 euroa välille. Asianajajien palkkioissa on toki jonkin verran vaihtelua, ja hinta muodostuu monesta seikasta mm. asianajajan osaamisesta, käytetystä ajasta,, ahneudesta jne.

Mikäli oikeus ei vakuutu, että äiti on tahallisesti estänyt tapaamiset, saattaa isälle langeta maksettavaksi myös vastapuolen, eli äidin kulut.

Mitä yllä kuvatun tarinan isän tulisi tehdä? Luopua lastensa tapaamisesta, vai hakea uhkasakkoa oikeudelta?

Mitä luulette: puhutaanko isästä mukavampaan sävyyn jos hän lähtee hakemaan tapaamisia oikeuden kautta?

Altistuvatko lapset tilanteen kärjistyessä yhä rankemmalle vieraannuttamiselle: alkavatko ”lapset pelkäämään” isäänsä, joka ”ei halua tavata heitä”?

Miten isän tulisi varautua 6000-24000 haarukalle asettuviin asianajokustanuksiin? Isällä on hyvä palkka, mutta eron myötä talous on jo nyt tiukilla. Pitäisikö laittaa mökki myyntiin? Hakea pankista lainaa? Ottaa kulutusluottoa? 
__________________________________________

Esimerkki 2. Vuoden tapaamisten hinta n. 6000 euroa

Oikeus määräsi äidille uhkasakot, silä hän oli estänyt tapaamissopimuksen toteutumisen. Isä sai kuin saikin tavata lapsiaan noin vuoden ajan, kunnes äiti aloitti saman vanhan toimintamallin: lapset olivat milloin sairaina, milloin halusivat mieluummin mennä mummin mökille, kunnes lapset lopulta ”alkoivat pelätä isäänsä”.

Koska tapaamiset eivät enää toteudu ja edes puhelinkontakti tunnu onnistuvan, isä laittoi taas oikeusprosessin vireille. Oikeus määräsi olosuhdeselvityksen tehtäväksi.

Isälle muodostui jo alkumetreillä sellainen kuva, että olosuhdeselvityksessä ei häntä haluta avoimesti kuulla. Lasten kuuleminen toteutettiin virastotalolla, jonne äiti heidät vei ja odotti oven takana. Kuten odottaa saattoi, lapset olivat kertoneet sosiaaliviranomaisille pelkäävänsä isäänsä. Tosin pelko oli alkanut ajanjaksona, jolloin isän luona ei oltu edes käyty, eikä esitetyn pelon syynä ollut mikään tosiseikka, mutta eihän sillä tainnut olla mitään merkitystä...Isästä tuntuu, että kaikki oli jo ennalta päätettyä...

Isä ei voi uskoa, että hänet voidaan poistaa näin julmasti lastensa elämästä. Hän itkee lastensa puolesta, joille on syötetty hänestä valheita. Eivätkö ne viranomaiset ymmärrä mitään? Eikä heidän tulisi toimia aidosti lasten edun puolesta? Hän katsoo omia käsiään, joiden haluaisi halata omia pieniä rakkaitansa...

Kannattaako enää jatkaa? Mikä on hintana seuraavalle tapaamiselle? Edellisen kierroksen oikeudenkäyntikulujen isän kulujen osuus oli noin 6000 euroa. Entä seuraavan? 
______________________________________

Hintalappu omien (ja lapsen) oikeuksien toteutumiselle on korkea. Vaikka ajaisi omaa asiaansa oikeudessa ilman asianajan apua, on aina riskinä joutua vastapuolen kulujen maksumieheksi. Asian vieminen tuomioistuimeen, yksin, ilman asiantuntija-apua (asianajaja) saattaa olla jo lähtökohtaisesti tilanne, jossa oma oikeusturva ei toteudu. Kun oikeusapua ei ole vaihtoehto, eikä vakuutus korvaa, on hinta usein hyvin korkea.

Inhimillinen hinta vieraannuttamisessa kohteena oleville on mittaamaton. Kun lapselta riistetään toinen vanhemmistaan, on sillä aina mittavat vaikutukset. Vieraannuttamisen kohteena oleva lapsi saattaa oirehtia monella tavalla, vakavimpana oireina masentuneisuus ja itsetuhoajatukset. Lapsena vieraannuttamisen kohteiksi joutuneilla on edelleen aikuisina vieraannuttamisen aiheuttamia ongelmia mm. 70%:lla on tutkimuksen mukaan merkittäviä masennusoireita ja 33%:lla vakavia alkoholin ja muiden päihteiden käyttöön liittyvää ongelmaa.

Vieraannuttaminen ei ala yhdessä päivässä. Sen kohteena oleva vanhempi on jo usein vuosikausia jatkuneen henkisen pahoinpitelyn uhri. Vieraannuttaja käyttää kokemuksemme mukaan usein hyödykseen, hallistsemisen, kiristämisen ja syyllistämisen, välineenä tarkkaa tuntemustaan kohteena olevan henkilön elämästä. Ja oma lapsi kiristyksen välikappaleena on armottoman tehokas.

Kohteena olevan vanhemman kiristäminen lapsien tapaamisella voi olla lähes jokapäiväistä ja kohteen elämää täysin halvaannuttavaa. Esimerkiksi tekstiviestillä tai sähköpostitse tahallista huolestuttamista lapsen voinnista, tapaamisehtojen asettamista ja neuvottelemista yhä uudestaan ja uudestaan jne. Päämääränä on manipuloida, kiristää, uuvuttaa ja uhkailla, toinen luopumaan lasten tapaamisista. Inhimillinen hinta kohteena olevalle vanhemmalle on kova. Usealla jaksaminen ottaa koville, toiset eivät enää jaksa. Usea kulkee vuotava haava rinnassaan joka ikinen päivä.

Taistellaan yhdessä vieraannuttamista vastaan! 
Puhu vieraannuttamisesta ja tue sen uhreja.

Vieraannuttaminen ja huoltokiusaaminen SEIS.

Ps. kirjoituksessa ei viitata yhteenkään yksittäiseen henkilöön tai tapahtumaan. Esimerkit ovat tapahtumiin ja kokemuksiin perustuvaa fiktiota.