Kirjautuminen

Olet täällä

Reilu meininki

Käyttäjän saska kuva

(internetistä kaapattua)

Eron jälkeiseen vanhemmuuteen on olemassa lain ohjeet ja periaatteet. Yhteishuollossa ja yksinhuollossa on kohtuullisen selvät velvoitteet. Monella on vielä tarkentava sopimus missä asioita on kerrottu. Toki on olemassa epäselviä yksityiskohtia, kuten esimerkiksi minkälaiset vaatteet tulee antaa lapselle mukaan tapaamiseen. Vai tuleeko niitä edes antaa? Elatusmaksullahan pitäisi juuri kuitata lapselle kuuluvia asioista. Veikkaan, että aika moni joutuu kuitenkin kustantamaan lapsen vaatteet käytännössä kahteen kertaan.

Mitä sitten tapahtuu kun toinen ei noudata ohjeita, lakia, periaatteita, velvoitteita tai sopimuksia? Yhteiskunta näkee huoltoriidan ja uhrit näkevät yksipuolista huoltokiusaamista tai vieraannuttamista. Tätä ”huoltoriitaa” ei olisi jos asioita noudatettaisiin sen sijaan, että niitä ei noudateta.

Eikö ratkaisu siis ole yksinkertainen. Jos et noudata hyvää vanhemmuutta, joudut kantamaan seuraamukset. Täytyy siis vain selvittää mikä on tilanne ja tehdä ratkaisut sen mukaisesti. Kun tämä on etukäteen tiedossa, voisi kuvitella, että vain hullu jättää noudattamatta hyvää vanhemmuutta. Ja jos joku on niin hullu, ettei noudata hyvää vanhemmuutta olisivat seuraamukset varmasti ansaittuja.

Nythän tilanne ei ikävä kyllä ole näin. Asioita ei osata selvittää. Lapsi jää vanhempien väliin. Luontaisesti molemmat vanhemmat ovat lapselle tärkeitä, mutta lapsi ymmärtää vallan olevan vanhemmalla joka ei noudata hyvää vanhemmuutta. Tästä syystä lapsi noudattaa sen vanhemman tahtoa joka on vallankahvassa. Tästä syystä tämän vanhemman maailmaa ruokitaan jättämällä kaikki hyvä kertomatta. Joskus jopa keksitään pahaa.

Seuraa lapselle epämiellyttävä tilanne. Jos vanhempi kertoo lapselle mikä on oikein ja väärin ja miten sopimusten mukaan olisi pitänyt toimia, on se lapsen mielestä pahan puhumista toisesta vanhemmasta. Miten tässä tilanteessa sitten pitäisi toimia? Saako sen kertoa lapselle vai onko se suorastaan vanhemman velvollisuus kertoa? Kyseessähän on lapsen oikeudet joita rikotaan. Vanhemmillahan ei ole oikeuksia. Pelkästään velvollisuuksia.

Jotta vanhempaa ei syytetä pahan puhumisesta, tuo lapsen oikeuksien kertomisen velvollisuus tulisi olla jollain muulla. Ensin olisi syytä selvittää totuus. Tai edes yrittää. Ikävä kyllä tähän ei näytä olevan osaamista, aikaa, halua tai ohjeita. Lopputulos on, että lapsen oikeuksia rikotaan ja vanhempaa syytetään pahan puhumisesta jos tämä kertoo lapselle lapsen oikeuksien rikkomisesta.

Ei lapsen oikeuksien rikkomista voi jättää vanhempien väliseksi asiaksi jos vanhemmalle ei anneta apuja siihen mitä tehdä kun oikeuksia rikotaan. Eikä edes saa kertoa lapselle, että oikeuksia rikotaan vaan pitää olla hiljaa ja hymyillä ihan kuin kaikki olisi ok. Näinkö pitää toimia jos lapsen oikeuksia rikotaan: hymyilet, et valita, vaikenet ja jos lapsi vieraantuu toivot parempaa joskus tulevaisuudessa.

Reilu meininki.