Kirjautuminen

Olet täällä

Vastuunoton sietämätön keveys

Käyttäjän jyrki kuva

(aivan spedesti sarkasmia)

Vilja-Eerika oli pieni tyttö. Hän kuoli vahingossa ymmärtääkseni hapen puutteeseen. Vilja-Eerikan isä ja äitipuoli olivat jotenkin sotkeutuneet asiaan kun saivat tuon valitettavan kuolemantapauksen takia vähän penaltia. Elinkautisen molemmat.

Jutusta nousi häiritsevä hälinä kun selvisi että sosiaalipuoli oli pelannut tennistä Vilja-Eerikalla melkoisen ajan, tekemättä juuri mitään. Päätettiin oikein nostaa rikosjuttu ja tutkia asia pohjamutia myöten. Jopa poliitikot ottivat kantaa ja toisaalta vaativat että asioiden tulee muuttua ja toisaalta lupasivat että tapauksen yksittäisestä luonteesta riippumatta on tarpeen selvittää mitä keinoja on auttaa perheitä kaikissa elämänvaiheissa.

Jämäkkää?

Juttu pääsi tänään KO:n päätökseen saakka ja esimies kantoi vastuunsa ottaen tukistuksen vastaan sakkojen muodossa. Toinen sossu sai rangaistuksen muodollisena kun oli jo tekonsa takia menettenyt terveytensä ja kykynsä tehdä yhtään mitään. Ylpeinä olivat vielä todenneet että eipä me koskaan mitään kiistettykään kun ollaan järjestelmän uhreja.

Olen nähnyt vierestä, joskun ihan alle metrin päästä, miten ponneton sosiaalijärjestelmä on lasten ympärillä "työskennellessään". Mielestäni näin pitääkin olla, mikäli vanhemmat ovat terveitä ja lapsikin leikkii.

Mutta mikäli ei ole, on työntekijöiden pääasiallinen pyrkimys olla tekemättä virheitä tai muutoksia. Siten säilyy työpaikka ja ansiorekisteri puhtaana. Loogista. Juridista velvoitettakaan kun ei ole niin on helppo olla asettumatta tuomarin paikalle ja luottaa todennäköisyyksien voimaan, asioilla on taipumus lutviutua.

Vilja-Eerika oli indikaatio lutviutumisesta sen impulssimaisessa muodossa. Muita esimerkkejä rakennetaan tälläkin hetkellä noin kymmenen tuhannen lapsen vuosivauhtia ja se on nyt tuomittujen sossujen mielestä järjestelmän vika.

Mikä on järjestelmä?

Sen määrittelee lainsäädäntö seikkaperäisesti, siihen kuuluvat mielestäni lastensuojelu, lapsioikeudelliset palvelut, perheneuvolat ja perinteisempi aikuissosiaalityö. Näistä löytyy tarkempia esimerkkejä helposti vähän guuglaamalla tai selaamalla vaikka oman kaupungin tai kuntayhtymän verkkosivuja. Organisaatiokaavioiden takana on ihmisiä jotka sitten pyrkivät minimoimaan virheensä kun ovat järjestelmän uhreja. (Rauma ei sitten muuten liity tähän juttuun mitenkään muuten kuin kuvituslinkkinä)

(sarkasmit seis)

Tilanne on tyypillinen organisaatiolle jossa ei ole jatkuvan kehittämisen kulttuuria sisäänrakennettuna. Ei ole paitsi mahdollisuutta, kykyä, mutta ei myöskään halua, raportoida mahdollisista kehitysehdotuksista. Edelleen koska ei ole mahdollista kehittää, on järjestelmä puhtaasti monoliittinen järkäle joka elää sellaisena kuin se aikanaan lakiin määriteltiin.

Menestyvissä yrityksissä, eräinä menestyksen avaimina on lyhyellä tähtäimellä oman toiminnan ja pidemmällä tähtäimellä liiketoiminnan kehittäminen. Oikein valveutuneet yritykset lisäävät tuohon vielä yhteiskunnan ja ympäristön kehittämisen vaikkapa 50 vuoden aikajänteellä. Kehittämisen ja kehittymisen ilmapiiri on sisäänrakennettu, mittareineen ja palkitsemisineen, jotta sen hyväksikäyttäminen olisi kaikille mahdollisimman helppoa.

Sosiaalipuoli ei omaa tuota kulttuuria. Asioita ei haluta mitata eikä työntekemisen tuloksia uskalleta korostaa. 

Mielestäni, tuossa on eräs syy miksi nykyisellään sosiaalipuolen virastot ovat täynnä duuneihinsa uupuneita rattaita joiden raksutus ei ole edes neljäsosaa siitä mitä se on normaalissa teollisuusyrityksessä. Uupumus on uhka virheelle ja siksi sen julkituominen on kaksinkertaisesti vaikeampaa ja kuten todettiin myös mahdotonta koska menelmä ja käytännöt puuttuvat.

Perusteluina pääosin omat ja ystäväpiirini kokemukset mutta eräänä eksaktina esimerkkinä erään suomalaisen perheneuvolan työkulttuurista:

  • meillä ei mitata työaikaa mitenkään
  • en suunnittele paljonko tulen tähän käyttämään aikaa
  • uskoisin että voin vastata kuukauden päästä

Ei tarvitse olla kovinkaan kokenut projektipäällikkö haistaakseen tuosta että "alihankkijalla" ei ole nyt kaikki kunnossa.

(sarkasmit päälle)

Onko se sitten ihmisten vai järjestelmän vika että pikkutyttö kuolee? Käräjäoikeus oli vähän sitä mieltä että ihmisissäkin oli vikaa, olkoonkin että lastensuojelullisille asioille tyypillisesti tapahtumien ketjua pyritään käyttämään hyväksi puolustautuessa. Eihän se toki ole pikkupojan syy jos heittämänsä pikkuauto kaivon vieressä kompastuttaa isännän niin että putoaa kaivoon ja lyö päänsä ja tajuttomana hukkuu.

Hukkumisen syy on tajuttomuustila, ei pikkupojan huono kasvatus?

Samoin oli Vilja-Eerikan hengityksen estyminen syy kuolemaan, ei virkamiesten yksittäinen välinpitämättömyys tai työtaakan alle sairastuminen.

Vilja-Eerikan kuolema ja siitä syntynyt hälinä oli syy sossun sairastumiseen ja on siten lieventävä asianhaara joten rangaistus voidaan jättää antamatta.

(asiaan)

Tiedän useammankin isän joka tuskailee yllämainittujen teemojen ympärillä etsien ratkaisuja useasta suunnasta. Riippuen ko. isän temperamentista, ehdotetut ratkaisut monesti ovat 7.62mm ja kolmen kilotonnin välillä. Mielestäni kuvastaa ainoastaan asian edessä voimattomaksi kokevaa tunnetta, ei niinkään konkreettista ja aitoa halua ihmis- tai edes virkamiesvihaan.

 

Omasta mielestäni kaikkien huonosti töitään tekevien sossujen ei pidä kuolla helvetin tulessa kehonsa demonikoirien raatelemana, vaan heille pitää antaa halu ja mahdollisuus tulla osaksi järjestelmää ja sen kehitystä. Ensimmäinen perusteltu ja tärkein syy on toki se että jokainen demonikoirien raatelema sossunruumis helvetin visvaisella lattialla on pois nykyisestä sosiaalijärjestelmän vahvuudesta ja avaisi vain oven jollekin elämäänsä kyllästyneelle työllistämiskoulutetulle sosionomille paikkaan työharjoittelussa. Niitä oppimisen vaatimia pakollisia virheitä tekemään. Kokemusta ei tule tuhota, varsinkaan helvetin tulessa.

Miten tuoda näkyväksi se kehittämisen siemen työntekijöiltä? Koska en ole varsinaisesti sisäpiiriläinen, en siis työskentele sosiaalialalla (vielä), en toki tiedä kaikkia kehityspäiviä ja niiden purettuja anteja. Olen osallistunut muutamiin lastensuojelun seminaareihin koska haluan ymmärtää mitä "järjestelmän" sisällä julkisesti ajatellaan ja niistä se vähäinen kokemus, varsinkin kun sitä peilaa teollisuuden vastaaviin, tuo mieleen lähinnä kanalan. Haisee henkiselle paskalle ja kotkottaa helvetisti. Munia ei juuri kerätä jälkeenpäin eikä ainakaan leivota niistä kakkuja. Kahvit juodaan pullan kanssa ja viulunsoitto kuunnellaan.

Jos ymmärrät mitä tarkoitan? Asiatekstiksi uhkaamani näyttää sisältävän taas kerran melkoisesti metafooria. Tarkennettakoon että helvetti ja demonikoira raatelemassa ovat myös, metaforia (juristin huomautus).

Oletko sinä sossu? Soita tai kirjoita mulle, kuulisin mielelläni mitä ajattelet. Olen jopa sen verran utopisti että arvelen pystyväni auttamaan omalla pienellä panoksellani jonain päivänä järjestelmän korjaamisessa.