Kirjautuminen

Olet täällä

Oletusten ja projektioiden maailmassa

Käyttäjän saska kuva

(internetistä kaapattua)

Sovittelun tavoitteet ovat hyvät. Jos vanhemmilla olisi keskusteluyhteys ja asioista voitaisiin sopia perustuen faktoihin eikä tunteisiin niin kaikki voittaisivat. Tämä on sovittelun Akilleen kantapää. Millä saadaan vieraannuttajat ymmärtämään, ettei vieraannuttaminen lopulta ole heidänkään etunsa? Millä tavoitat mielen joka ei ole tavoitettavissa faktoilla?

Keskustelua vieraannuttajan kanssa voi käydä vain vieraannuttajan ehdoilla. Hänen mielestään sinun kanssasi on mahdoton keskustella. Hänen mielestään sinä et vastaa yhteydenottoihin. Hänen mielestään sinä olet se joka kokoajan valehtelee. Hänen mielestään sinä olet se joka yrittää estää hänen ja lapsen yhteyttä. Hän ei pelkää sanoa tätä sinulle tai sovittelijoille. Onko kyse tietoisesta valehtelusta vai onko se totta hänen maailmassaan?

Veikkaan että aika moni teistä on ollut tässä tilanteessa. Veikkaan, että silmät ovat laajenneet ihmetyksestä, pulssi kiihtynyt ja kädet ovat puristaneet tuolin kädensijoja kun entinen kumppani esittää oman versionsa asioista. Veikkaan, että ette ole itse saaneet juurikaan puheenvuoroa. Veikkaan, että koette toisen syyttävän teitä tasan siitä mitä toinen itse tekee. Ja näyttää vielä uskovan, että asiat ovat niin. Voiko sovittelu onnistua tässä tilanteessa?

En voi väittää kurkistaneeni vieraannuttajan pään sisään tai olevani millään tavalla psyyken asiantuntija, mutta sivustakatsojana olen tullut seuraaviin päätelmiin. Jollakin tasolla vieraannuttaja todella näyttää uskovan omia puheitaan. Kyseessä on eräänlainen mielen puolustusmekanismi. Tämä on tulosta valehtelusta ja omavaltaisista toimista, sekä itsekkäistä tarpeista. Vieraannuttajan on helpompi hyväksyttää itselleen nämä toimet ajattelemalla, että sinä olet se joka tekisit niin. Hän vain puolustautuu. Kyseessä on projektio.

Tämä johtaa siihen, että vieraannuttaja aina olettaa sinusta pahinta. Vaikka oletukset eivät koskaan olisi edes toteutuneet, ei se estä vieraannuttajaa olettamasta niin. Todennäköisimmin olet joskus menettänyt ainakin hieman malttisi näissä ”keskusteluissa”. Nämä kerrat vieraannuttaja käyttää hyväkseen vahvistamaan itselleen käsitystään sinusta mahdottomana ihmisenä. Kyseessä on projektiivinen identifikaatio. Sillä ei ole merkitystä, että hermostuit ihan syystä. Tärkeintä vieraannuttajalle on, että hänen projektionsa saa vahvistuksen.

En varmasti ole ainoa joka on hakeutunut terapiaan kun olen tämän kohdannut. Vieraannuttaja ei ole kiinnostunut selvittämään olisiko mahdollista, että hän on se joka elää maailmassa jonka todellisuuden on luonut itse. Ikävä kyllä viranomainenkaan ei näytä olevan huolissaan siitä, että toinen vanhempi on tässä tilassa. Eikö ole vaaraa, että ”tauti” tarttuu myös lapseen. Ainakin Korkeimman oikeuden mielestä tämä on yleistä tietoa. KKO 2004:76 ”Yleisesti tiedetään, että lapsi saattaa helposti myötäillä sen vanhemman käsityksiä, jonka luona hän asuu, etenkin jos yhteydenpito toiseen vanhempaan on syystä tai toisesta ollut vähäistä tai tapahtunut epäsuotuisissa olosuhteissa. Toista vanhempaa koskevien kielteisten käsitysten myötäily saattaa myös vahvistua sitä enemmän, mitä kauemmin mainitunlainen tilanne jatkuu ja mitä huonommat vanhempien välit ovat.”

Jos joku oikeasti haluasi ottaa selvää kuka on tarinan pahantekijä, niin pitäisi palata ajassa taaksepäin. Tämä on tietysti vaikeaa. Ulkopuolisen on vaikea tietää totuutta jos asianomaisten kertomukset ovat erilaiset ja toinen valehtelee uskoen itsekin valheisiin. Vielä kun toisen pahan olettamat saavat toisen hermostumaan voi ulkopuolisen olla lähes mahdoton tietää mikä on totta.

Vieraannuttaja jäisi kiinni jos ulkopuolinen tarkastelisi asiaa syyn ja seurauksen lain periaatteella. Vieraannuttaja puhuu itsensä pussiin aina lopulta. Itse luotu korttitalo ei kestä tarkastelua. Ongelma kyllä on siinä, ettei kukaan ryhdy tähän käsittelyyn. Ulkopuolinen auktoriteetti voi haastaa vieraannuttajaa ja ehkä todeta etteivät perustelut kestä päivänvaloa. Jos vieraannuttajaa haastaa liikaa, hän poistuu. Tästä ei tehdä julkisesti päätelmiä. Vieraannuttaja säilyttää hyvän vanhemman statuksen. Todennäköisesti haastajan esimies saa kuitenkin vielä postia vieraannuttajalta. Jos vieraannuttaja joutuu luopumaan jostain sovittelussa, niin hän etsii toisen tien jolla saavuttaa haluamansa. Vieraannuttaja rikkoo tehdyt lupaukset ja sopimukset ennemmin tai myöhemmin. Vieraannuttaja ei ”parane” sovittelun tuloksena.

Miten sitten toimia ihmisen kanssa joka syyttää sinua omista tekemisistään? Miten toimia yhteiskunnassa joka ei tunnista tätä käyttäytymistä? Miten toimia systeemissä joka kenties tunnistaa tämän käytöksen, mutta ei sisällä keinoja puuttua asiaan? Veikkaan, että monella viranomaisella on tässä systeemin oravanpyörässä asioista vahva epäilys, mutta ei täyttä varmuutta. Jää vain toivo muutoksesta sekä mahdollisesti pahoittelut. ”Maailma ei ole reilu paikka” toteaa sovittelun ammattilainen.

Uhrien elämä jatkuu OLETUSTEN JA PROJEKTIOIDEN MAAILMASSA.