Kirjautuminen

Olet täällä

Haluaisitko sinä olla tapaajavanhempi (näillä ehdoilla)?

Käyttäjän saska kuva

(Internetistä kaapattua)

Välillä joutuu miettimään ovatko asumis-, huolto-, tapaamis- ja elatusriitojen oikeuskäytännöt muodostuneet hyvässä uskossa vai taitavan lobbauksen tuloksena. Veikkaan ettei niitä ole olleet luomassa ainakaan tapaajavanhemmat. Olisivatko käytäntöjen luojat itse halukkaita hyväksymään käytännöt lapsen edun mukaisina jos olisivat tapaajavanhempia?

Otetaan ensiksi vaikkapa elatusmaksu. Lapsen elatustarpeen ja vanhempien elatuskyvyn laskeminen on helppoa ja elatusmaksu maksetaan sille vanhemmalle jonka luona lapsi on kirjoilla. Se kuitenkin ihmetyttää, että tapaajavanhempi maksaa elatusta myös ajalta jona lapsi on hänen huollettavanaan. Vähennystä elatukseen saa luonapitovähennyksen muodossa, jos lapsi on tapaajavanhemman luona vähintään 84 yötä vuodessa. Siis yötä. Päivätapaamiset eivät siis ole minkään arvoisia, ikään kuin niistä ei syntyisi kustannuksia tapaajavanhemmalle.

Ja kas kummaa. Tuota luonapitovähennykseen oikeuttavaa määrää öitä ei saa kasaan jos tapaamiset määrätään yleisesti käytössä olevalla joka toinen viikonloppu ja yksi arkilta tapaamisilla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tapaajavanhempi maksaa toiselle käytännössä lähes kolmen kuukauden elatusmaksut ajalta jona itse huoltaa lasta. Tämän lisäksi tietysti maksaa tapaamisista aiheutuneet kustannukset tuolta ajalta toisen nauttiessa samalta ajalta elatusmaksun lisäksi myös lapsilisistä. Usein tapaaja joutuu ostamaan lisäksi lapselle vaatteita ja varusteita, koska ei saa kunnollisia lapsen mukana. Tämä ei vielä riitä vaan lapsen hakemisen tapaamiseen kustantaa lähtökohtaisesti tapaajavanhempi vaikka toinen olisi muuttanut etäälle.

Ja sitten tapaamisiin. Kun joku kehtaa ehdottaa vuoroasumista, sitä pidetään itsekkyytenä. ”Eihän lasta voi jakaa puoliksi vain jotta vanhempia kohdeltaisiin yhdenvertaisesti”. Ja kas kummaa. Toisen vanhemman tapaamisten rajoittaminen minimiin ei sitten olekaan yhtään itsekästä vaan lapsen edun mukaista. Miten kummassa siitä vanhemmasta, joka olisi valmis siihen, ettei lapsi menetä kumpaakaan vanhempaa yhtään enempää kuin on käytännössä pakko, on saatu se itsekäs vanhempi? Eikös itsekkäämpi ole se joka pyrkii viemään lapselta oikeuden aikaan toisen vanhemman kanssa ja omimaan itselleen yli puolta lapsen ajasta?

Ja jos tuota sopimuksella sovittua aikaa lapsen kanssa vielä rikkoo niin mitä siitä seuraa? Ei mitään. Jälleen kerran jää tapaajavanhemman vastuulle ja riskille lähteä tapaamisen täytäntöönpanoon. Tämähän tarkoittaa sitä, että jo ryöstetyt tapaamiset on saatu ryöstettyä ilmaiseksi. Mahdollisesti tuomittava uhkasakkohan koskee vasta tulevia tapaamisen estämisiä. Reilua. Bonuksena tietysti on, että lapsen täyttäessä 12 vouti ei enää lähde edes hakemaan lasta tapaamisiin. Harvoin kyllä ennen sitäkään. Aika moni lapsi-vanhempisuhde tuhoutuu yllättäen, kun lapsi täyttää tuon 12 ikävuotta. Outoako?

Ja sitten huoltomuotoon. Tosiasia on, että halutessaan lähihuoltaja voi toimia lähes kuten yksinhuoltaja. Tämänköhän takia yksinasuvalle yhteishuoltajalle maksetaan lapsilisään yksinhuoltajakorotusta Hymiö wink. Harvinaista ei ole, että omiva yhteishuoltaja mainostaa itseään yksinhuoltajana koska toimii kuten yksinhuoltaja. On lähes surkuhupaisaa kuinka helposti vanhemmalta voidaan viedä oikeudessa tai kuulopuheiden mukaan jopa painostaa viranomaisen toimesta pois huoltajuus. Riittää, että lähihuoltajana laiminlyö yhteishuoltajan velvollisuudet, eikä suostu kommunikoimaan toisen kanssa. Koska asumisen vaihtaminen on suuremman kynnyksen takana, eikä tapaajavanhempi voi olla yksinhuoltaja on tulos pelottavan usein se, että itsekkyys ja kyvyttömyys yhteistyöhön palkitaan yksinhuollolla.

Huoltajuuden vieminen tapaajavanhemmalta syö vanhemmuutta. Ilman huoltajuutta olet täysin heittopussi. Koulu ei ole kiinnostunut sinun halustasi tietää lapsesi asioista. Sama koskee päiväkotia. Käytännössä olet pimennossa lapsesi terveyden tilasta. Lapsesi nimi voidaan vaihtaa ja pahimmillaan lapsesi muuttaa ulkomaille. Tapaamiskustannuksethan olivat siis sinun vastuullasi vaikka toinen sen muuton päätti tehdä etkä sinä.

Ja sitten asumiseen. ”Lapsellahan pitää olla yksi koti”. Tämä on tehokas keino tehdä toisesta vanhemmasta vähempiarvoinen lapsenkin silmissä. Koti on lähihuoltajan luona ja toisen vanhemman luona käydään tapaamisella. Monelle on varmasti tuttua se kuinka lähihuoltaja muistaa aina muistuttaa siitä missä lapsen ainoa koti on. En ole törmännyt vielä tapaajavanhempaan joka ei puhuisi lähihuoltajan asunnosta kotina sen lisäksi, että kutsuu kodiksi myös omaa asuntoaan.

Oikeuskäytäntöön on jostain tuntemattomasta lähteestä kaivettu kummajainen nimeltä Status quo. Ei, en nyt tarkoita sitä kylläkin aivan mainiota bändiä. Tarkoitan vakiintuneita olosuhteita. Lasta pitää jostain syytä suojella ”muutoksilta”. Tällä voidaan oikeuttaa lähes mitä tahansa sopimusten rikkomista ja yhteishuollon periaatteiden noudattamatta jättämistä. Käytännössä lapsen kanssa asuva vanhempi voi muutella lapsen elämässä asioita vaikka kuinka paljon kenenkään siihen puuttumatta. Sen sijaan tapaajavanhemmalle lapsen asumisen vaihtaminen ei onnistu useinkaan vaikka tapaajavanhempi tätä joutuu hädissään hakemaan kun huoltokiusataan, ei saa lapsestaan tietoa, sopimuksia ei noudateta, lapsi muutetaan monen sadan kilometrin päähän tai lasta vieraannutetaan.

Haluaisitko sinä olla tapaajavanhempi näillä ehdoilla?