Kirjautuminen

Olet täällä

Julmaa peliä lapsen psyykellä

Käyttäjän saska kuva

(internetistä kaapattua, alkuperäinen)

17.9.2014 15:34 Juha Järä 

Hyvä lukija. Tätä tietoa saa ja pitää jakaa.

Jostain syystä päätin "rangaista" itseäni ja kaivoin digiboksistani viime syksyllä esitetyn A2 eroillan johon osallistuin. Ihan hyvä, että erovanhemmuuden ongelmista keskustellaan, mutta kyllä itselle jäi keskustelusta turhautunut olo. Termi vieraannuttaminen on selvästi tullut tutuksi siinä mielessä, ettei kukaan paikalla olijoista kysynyt mistä on kysymys. Ikävä kyllä sanan tunteminen ei riitä jos ei ymmärrä mitä se tarkoittaa. Vaikka termi vieraannuttaminen sinänsä kuvaakin yhdellä sanalla sen mistä on kyse, on se jossain määrin kärsinyt inflaation, joka taas osittain on johtanut siihen, että toiminnan henkinen väkivalta osuus on jäänyt päättäjiltä ymmärtämättä.

Vieraannuttaminen on joukko toimia joilla pyritään hankkimaan valta-asema suhteessa lapseen minimoimalla lapsen ja toisen vanhemman mahdollisuudet yhteyteen. Motiivia joudun arvailemaan, mutta hyviä arvauksia ovat ainakin omistushalu, kosto, katkeruus ja pelko. Kaikista ihmisistä ei tule vieraannuttajia, koska käytännössä se vaatii ihmiseltä kyvyttömyyttä huomioida toista, kyvyttömyyttä asettua lapsen asemaan ja piittaamattomuutta. On helppo päätellä, että nämä ominaisuudet löytyvät pääosin häiriöisiltä ihmisiltä. Toki pelko lapsen menettämisestä on motiivi joka voi saada täysjärkisenkin ihmisen ryhtymään toimiin joihin ei normaalisti ryhtyisi.

Ulospäin vieraannuttajan toimista näkyy toisen vanhemman vanhemmuuden vähättely, epämääräiset väitteet uhasta ja vaatimukset yksinhuollosta ja vähäisistä tapaamisista. Tavoite siis on minimoida toisen vanhemman yhteys lapseen. Käytännössä tätä yritetään varmistaa manipuloimalla kaikkia uskomaan toisen vanhemman huonouteen ja omaan paremmuuteen. Toisen vanhemman pienetkin puutteet nostetaan kolmanteen potenssiin ja jos luun päälle ei riitä lihaa niin se valehdellaan. Yhteiskunta näkee tämän ”normaalina” huoltoriitana jossa ei ole tavoitteellisuutta ja josta ei ota selvää, vaan vanhempien käsittelemätön ero joka johtaa riitaan joka ei ole lapsen etu.

Riita sitten ratkaistaan tuon lapsen edun periaatteen mukaan ymmärtämättä mistä oikeasti on kyse ja mitä tapahtuu taustalla kun teatterin ovet on suljettu. Kyllähän se tuomarikin siinä A2 eroillassa totesi, että vieraannuttaja toimii moraalisesti väärin, mutta päätös pitää tehdä lapsen edun mukaisesti. Lapsen etuun ei näytä vaikuttavan se miten vanhempi kohtelee toista vanhempaa. Se on vanhempien välinen asia ja jotenkin ei anna viranomaiselle indikaatiota moraalittomaan toimintaan kykenevän vanhemman vanhemmuudesta. Ilmiselvä vieraannuttaminen ei ole korkealla lapsen edun vastaisuutta arvioitaessa, jos usein ollenkaan painaa.

Pahinta vieraannuttamisessa kuitenkin on se, että keinovalikoimaan ei kuulu pelkästään suoraan toiseen vanhempaan kohdistuvat toimet vaan lapsen mieleen pyritään vaikuttamaan toista vanhempaa vieraannuttavalla tavalla. Tämä on se lapseen kohdistuva henkinen väkivalta osuus. Lapsen annetaan ymmärtää suorasti ja epäsuorasti, ettei vanhempi pidä toisesta vanhemmasta, eikä halua lapsenkaan pitävän. Lapsi joutuu tilanteeseen missä hänellä ei ole henkistä lupaa osoittaa kiintymystä toiseen vanhempaan.

Luontaisesti lapsi rakastaa molempia vanhempia, mutta tässä tilanteessa lapsi joutuu valitsemaan toisesta vanhemmasta luopumisen, koska pelkää menettävänsä vanhemman joka ei salli hänen rakastaa toista vanhempaa. Tämä johtaa siihen, että lapsi välttelee kontakteja toiseen vanhempaan tai jopa kieltäytyy kontakteista. Ulkopuoliselta tämä voi näyttää esim. siltä että lapsi ei välitä toisesta vanhemmasta tai jopa pelkää toista vanhempaa. Oikeasti on kyse siitä, että lapsi pelkää mitä voi tapahtua jos hän ei toimi tavalla jota vieraannuttaja näyttää haluavan. Näin toimimalla lapsi kuitenkin toivoo pystyvänsä säilyttämään molemmat vanhemmat edes osittain elämässään. Vieraannuttajan vastustaminen on lapselle hyppy tuntemattomaan joka voi johtaa vieraannuttavan vanhemman menetykseen.

Tässä tilanteessa lapsi ei arvioi tilannetta sen perusteella mikä on oikein ja mikä on väärin. Lapsi arvioi tilannetta sen mukaan mikä on hänelle turvallisinta. Kun lapsi näkee kuinka kylmästi vieraannuttaja voi kohdella toista vanhempaa, ei hän tietenkään halua tulla kohdelluksi samalla tavalla. Rakkauden epääminen on vahva ase, jota lapsen on lähes mahdoton vastustaa. Kun psykologi arvioi vieraannuttajan ja lapsen suhdetta hänet todetaan lähes varmuudella täydelliseksi vanhemmaksi jolla on vahva itsetunto ja lapsen ja hänen välinen kiintymys on vahva. Kun vieraannuttaja laittaa viettely vaiheen päälle ovat psykologit vakuuttuneita ja lapsikin on helpottunut ja varmasti iloinen. Kun lapsi puhuu toisesta vanhemmasta, on hänellä jarru päällä. Tämä tulkataan huonoksi kiintymykseksi.

Vieraannuttaja käyttää ns. keppi ja porkkana-taktiikkaa lapseen. Jos lapsi osoittaa rakkautta toiseen vanhempaan, seuraa keppiä. Jos taas lapsi toimii vieraannuttajan haluamalla tavalla seuraa läheisyyttä, halauksia ja suukkoja. Ulospäin vieraannuttaja tietenkin toivoo, että lapsella olisi suhde siihen toiseenkin vanhempaan. Mutta kun katsotaan käytännön tekoja, on selvää, ettei tämän eteen olla valmiita panemaan tikkua ristiin. Tai sitten löytyy ”syy” miksei se ole kuitenkaan lapsen edun mukaista. Näin vieraannuttaja naamioi itsensä hyväksi vanhemmaksi.

Yritän kovasti ymmärtää ja jopa hyväksyä miksi yhteiskuntamme päättäjät hyväksyvät toisen vanhemman kiusaamisen. Onhan se jotain, että sen todetaan olevan moraalisesti väärin. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että lapsen henkinen pahoinpitely sallitaan ja vanhempi joka tätä vastustaa saatetaan erottaa huollosta ja tapaamisista. Toivon todella, että kyse on siitä, ettei vieraannuttamista ole oikein ymmärretty. Vieraannuttaja ei ole hyvä vanhempi vaan leikkii - julmaa peliä lapsen psyykellä.