Kirjautuminen

Olet täällä

Lapsen sielu on tapettu

Käyttäjän saska kuva

(Internetistä kaapattua, alkuperäinen)

15.9.2014 17:14 Juha Järä 

”Rangaistukset eivät ole paras tapa ratkaista huoltoriitoja”.  ”Lapsiasioissa sovittelu on parempi tapa”. ”Rikoslain muutokset vain kärjistäisivät riitoja lisää”. Niinpä niin. Selvää on, etteivät näitä lauseita laukovat ihmiset ole itse kohdanneet huoltokiusaajaa tai vieraannuttajaa. Toistavat näitä pintapuolisesti viisaan oloisia lauseita joita jostain ovat kuulleet. Sen syvemmin niitä ajattelematta. Missä on testattu etteivät rangaistukset ennaltaehkäise huoltoriitoja vaan pahentavat niitä? 

Vaikka valtaosa vanhemmista kykenee ajattelemaan pääosin lasta eron jälkeen, on kuitenkin olemassa se joukko joka ajattelee vain itseään. Silkkihansikas-lähestyminen huoltoriitaan on kuin tehty heitä varten. Itsekäs vanhempi on se joka aiheuttaa huoltoriidan pyrkimällä omimaan lapsen. Jotta tilanne ei lapsen kannalta pahene, on yhteiskunta riistänyt epäitsekkäältä vanhemmalta mahdollisuuden puolustaa lapsen oikeutta.

Onhan tässä joku kieroutunut logiikka, jolla pahaa tilannetta estetään muuttumasta pahemmaksi. Mutta unohtuiko jotain? Eikö tämä lähestyminen juuri mahdollista itsekkään toiminnan alunperinkin? Ainakaan sillä ei ole ennaltaehkäisevää vaikutusta. Kun itsekäs vanhempi kaikella todennäköisyydellä on jo hankkinut valta-aseman valheilla ja viekkaudella, ei hän ainakaan sovittelussa tule luopumaan asemastaan - saavutetuista eduistaan. Sovittelussa hän nyökkäilee kun lapsen edusta puhutaan, mutta keksii tekosyitä miksi juuri tässä tapauksessa lapsen etu ei olekaan yhteishuolto tai laajennetut tapaamiset.

Entä menestyykö itsekäs vanhempi käräjillä, jossa päätöksen pitää perustua lapsen etuun? Molempien vanhempien yhteys lapseen on ensimmäinen lapsen oikeus joka käräjillä amputoidaan.  Lapsen oikeus henkisesti väkivallattomaan elämään on se toinen.  Surkuhupaisaa on se, että lapsen kasvusta ja kehityksestä ja moraalisesta mallista jää todennäköisimmin vastaamaan se itsekkäämpi vanhempi. Tätä kutsutaan lapsen eduksi.

Mitä tämä tarkoittaa toiselle vanhemmalle? Välillä tuntuu, että olisi parempi jos kaikki kontaktit ja ”oikeudet” lapseen vietäisiin kerralla. Eipä tarvitsisi jäädä kitumaan vuosiksi. Kun lapsen elämään ei kuitenkaan voi juurikaan vaikuttaa jos toinen vanhempi sen tosissaan haluaa estää ja yhteiskuntakin tämän hyväksyy niin missä lukee, että se on toisen vanhemman tehtävä tai velvollisuus? Toisella on yhteiskunnan antama mandaatti kiusata sinua. He joilla tapaamiset vielä säilyvät joutuvat vain seuraamaan lastensa etääntymistä vähä vähältä.

Entäpä miten helpottuu se lapsen tilanne oikeuden ratkaisun jälkeen? Helpottaako se oikeasti? Kun vanhempi hankkii valta-asemansa valheella ja viekkaudella ei tämä vanhempi ”parane” vaikka saa mitä haluaa sovittelussa tai kärjillä. Itsekkäät toimet jatkuvat. Toinen vanhempi on aina uhka itsekkäälle vanhemmalle.  Tämä pelko leimaa lapsen kasvua itsekkään vanhemman luona.  Kyllä lapsikin oppii aikaa myöden mitä voi sanoa ja tehdä, tai paremminkin mitä olla sanomatta tai tekemättä.  Päällisin puolin voi näyttää hyvältä, mutta sisältä - lapsen sielu on tapettu.