Kirjautuminen

Olet täällä

Miksi isä näyttää menestyvän huonosti huoltoriidassa?

Käyttäjän saska kuva

(internetistä kaapattua)

Huoltoriita on vaikea asia. Kuka puhuu totta? Kumpaa vanhempaa sinä uskoisit? Millä perusteella päätös pitäisi tehdä? Osaisitko itse tehdä päätöksen? Optulan tutkimuksen mukaan asuminen määrätään isälle noin neljäsosassa tapauksista. Kun asiasta joku kirjoittaa, niin määräksi ilmoitetaan yleensä kolmasosa. Sehän kuulostaa paremmalta. Tutkimuksesta ei aukea kuinka monella isällä näissä tapauksissa lapsen asuminen jo oli alkuperin.

Toisaalta Optulan tutkimuksen mukaan asuminen vaihdetaan vain yhdessä tapauksessa kymmenestä. Tuntuukin siltä, että tapaajavanhempi hakee asumisen vaihtoa vasta kun muut keinot on käytetty. Siis usein liian myöhään, jotta kanne menestyisi. "Olosuhteet ovat vakiintuneet". Miksi isä näyttää menestyvän sangen huonosti huoltoriidoissa. Tässä pohdintaa joka EI tarkoita sitä etteikö hyvä äiti voi hävitä huoltoriitaa:

1. Kiintymyssuhdeteoria. Vaikka puheen tasolla voidaan kauniisti sanoa molempien vanhempien olevan lapselle tärkeitä, voidaan ja usein perusteellaankin äidin olevan lapselle tärkeämpi. Isä voidaankin syrjäyttää pienen lapsen elämästä vedoten lapsen ensisijaiseen kiintymyssuhteeseen. Pieni lapsi ei tämän mukaan voi olla tapaajavanhemman luona yötä enempää kuin yö per ikävuosi. Kuinkahan moni vanhempi joka EI halua syrjäyttää toista vetoaa tähän?

2. Lapsen etu. Ainakin Optulan tutkimusten mukaan äidit ovat kärkkäämpiä hakemaan yksinhuoltajuutta ja rajoitettuja tapaamisia kun taas isät hakevat pääosin yhteyshuoltoa ja laajennettuja tapaamisia. Kun lapsen etua tulkataan pintapuolisesti siten, että riita ei ole lapsen etu ja lapsen elämä pitää olla ennakoitavaa ja rauhallista on selvää, että se on vahvoilla jolla lapsi on kirjoilla. Kun lähihuoltajuus on varmistettu on peli tavallaan jo menetetty. Näin vaikka lähihuoltaja toimisi yhteishuollon periaatteiden ja tapaamissopimuksen vastaisesti. Kumman uskot, isän vai äidin olevan todennäköisemmin enemmän riippuvainen lapsesta ja varmistavan oman lähihuoltajuutensa eron jälkeen tavalla tai toisella?

3. Tasa-arvo. Niin hullulta kuin se kuulostaakin on tasa-arvo yksi isiä syrjäyttävä tekijä. Kun puhutaan sukupuolten välisestä tasa-arvosta, se koetaan enemmän naisten oikeuksien hakemiseksi. Huoltoriidassa on henkisesti epämiellyttävämpää tukea asiaa joka näennäisesti veisi äideiltä ”saavutettua etua” vaikka kyseessä ei ole varsinaisesti isän oikeudet vaan lapsen oikeudet. Sen verran ovat asenteet muuttuneet, että isän oikeuksia biologiseen isyyteen sentään ollaan helpottamassa lapsenoikeuksien perusteella. Huoltoriita ei ole tasa-arvo asia sukupuolten välillä, mutta sukupuolia pitäisi uskaltaa kohdella tasa-arvoisesti. Vanhempia tulisi kohdella yhdenvertaisesti vanhempina, olivat he sitten lähivanhempia tai tapaajavanhempia. Vai onko toinen sukupuoli yhdenvertaisempi?

4. Asenteet. Lähtökohtaisesti isä on useimpien mielessä se kakkosvanhempi eli lähtökohtaisesti tapaajavanhempi. Kunnollisenkin isän voi mustamaalata epämääräisillä vihjauksilla hänen väkivaltaisuudestaan tai alkoholinkäytöstään. Jos tämä ei auta niin vedetään insesti kortti. Äidit ovat hyviä ja isät ovat pahoja huoltoriidassa. Vaikka ao. syytöksistä vapautuisi niin epäilys jää ja aika pelaa epäiltyä vastaan. Yhteiskunta rientää puolustamaan lasta varmuuden vuoksi. Kumman sukupuolen esittämät väitökset sinun mielestäsi ovat uskottavammat?

5. Nykylaki. Ikävä kyllä lapsiasioita käsitellään nykylaissamme silkkihansikkailla. Ne ovat lähinnä ohjeita miten tulee toimia eron jälkeen. Mitäs sitten tehdään kuin toinen ei toimikaan kuten annetut ohjeet sanovat tai sopimuksessa on kerrottu? Tilastollisesti suurin osa lähihuoltajista on äitejä. Jos lähihuoltaja toimii ”väärin” on tapaajavanhempi heikossa asemassa, koska laki ei sisällä rangaistuksia huoltokiusaamisesta tai vieraannuttamisesta. Eli se on isä joka todennäköisesti häviää huoltoriidan ja perusteena on aina lapsen etu.

Asiaa ei auta se, että lain lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta esitöissä annettiin pahantekijälle vapaat kädet. Oikeuden tehtävänä ei olekaan rangaista pahoista teoista ja palkita hyvistä vaan tehdä lapsen edun mukainen päätös. Huoltokiusaaja tai vieraannuttaja voi säilyttää lähivanhemmuuden tai saada yksinhuoltajuuden ja tapaajavanhempi voi menettää tapaamisia vaikka toinen selkeästi tekee asiat vaikeaksi. Maallikko voi kysyä onko tämä lapsen edunmukaista tai ohjaako ko. periaate vanhempaa toimimaan lapsen edun mukaisesti?

6. Viranomaiset. Viranomaisilla olisi lähtökohtaisesti mahdollisuus puuttua toisen vanhemman syrjäyttämiseen, mutta kokemukset ovat osoittaneet viranomaisen asettuvan pääosin lähihuoltajan puolelle. Passiivisuus reagoida lähihuoltajan epäiltyihin vääryyksiin voi johtaa tapaajavanhemman uskon loppumiseen. Väärintekijä saa vain vauhtia siitä, ettei hänen tekemisiään arvostella. Viranomainenkin on vain ihminen ja vaikka viranomaiset lapsiasioissa ovatkin pääosin naisia ja kenties ”ymmärtävät” paremmin toista naista ja äitiä, voi mies viranomainen omata asenteen jossa onkin ritarina ”puolustamassa” äitiä.

Voisi kuvitella, että tämänkaltaiset miehet hyväksytään ko. työyhteisössä paremmin. Perusongelma on kuitenkin se, että viranomainen ei tosiasiassa selvitä huoltoriidassa sitä mikä on totuus ja mistä oikein on kyse ja mikä on asioiden todellinen lapsivaikutus eli lapsen etu. Aika riittää pintapuoliseen käsittelyyn ja päätös perustuu enemmän oletuksiin, asenteisiin ,”kokemukseen” kuin totuuteen. Oletetaan, että äidin suosiminen aiheuttaa todennäköisemmin oikean päätöksen tai ainakin tarpeeksi hyvän. Se jolla on lapsi, on siis vahvoilla. Uskotko sinä, että viranomainen on absoluuttisen tasa-arvoinen ratkomaan huoltoriitoja?