Kirjautuminen

Olet täällä

Tapaajavanhempi ei ole tärkeä lapselle, Suomessa

Käyttäjän saska kuva

(internetistä kaapattua)

8.8.2014 22:18 Juha Järä 

Tapaajavanhemmuus on kauniiden puheiden ja lähihuoltajan armon varassa. Eli en nyt siis puhu niistä tapaajavanhemmista jotka katoavat lapsen elämästä omasta halustaan ja vapaasta tahdostaan. Jos lähihuoltajalta ei tätä "armoa" löydy, jää jäljelle vain ne kauniit puheet. Viranomaisen tulisi tukea molempien vanhempien vanhemmuutta, mutta käytännössä tapaajavanhempi (=sana jota ei pitäisi olla) näyttää olevan uhka lapsen kasvamiselle ja kehitykselle, varsinkin jos hän ei alistu hiljaa huoltokiusaamiseen tai vieraannuttamiseen.

Oikeuslaitoksemme on toki tunnistanut, että lapsen tapaamisoikeuden tahallista laiminlyöntiä tapahtuu. Asia on "hoidettu" lailla tapaamisen täytäntöönpanosta. Ikävä kyllä tämä laki ei ennaltaehkäise mitään. Luulisi olevan kaikille selvää, että valehtelun kierre on jo alkanut jos tapaamisia tahallisesti estetään. Uhkasakon sijaan tapaamissopimuksessa tulisi olla sakko heti ensimmäisestä tahallisesta estämisestä.

Häpeän, syyllisyyden ja koston kierre alkaa siitä ensimmäisestä valheesta tai sopimusrikkomuksesta. Tämän jälkeen kauniit puheet ja uhkasakot ovat merkityksettömiä. Yhteiskuntamme vakiintunut tapa nähdä uhri yhtälailla syyllisenä ei hidasta pahantekijää. Helpoin tapa ratkaista nk. huoltoriita on olettaa tapaajavanhemman olevan se vähemmän lapsen edun mukainen. Eihän hän olisi tapaajavanhempi, jos olisi parempi lapselle. Eihän?

Käytännössä huoltokiusaamisen tai vieraannuttamisen ei pelkästään jää vaille apua, vaan usein viranomainen rankaisee ja syyllistää häntä. Ne jotka ovat sen kohdanneet, eivät voi sitä ensin uskoa todeksi. Ja uskomatonta se onkin. Eihän poliisikaan tule rikospaikalle pamputtamaan pahoinpitelyn uhria lisää.

Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeessa (2007) lapsen huoltoasioista siteerataan huolto ja tapaamisoikeuden luonutta virkamiestä. Sen mukaan huoltoriidassa oikeuden tehtävänä "ei ole rangaista huonosti käyttäytyvää vanhempaa ja palkita oikein käyttäytynyttä" -niinpä on siis päädytty palkitsemaan huonosti käyttäytyvää vanhempaa ja rankaisemaan hyvin käyttäytyvää. Loogista.

Selvästikään ei ymmärretä, tai haluta ymmärtää mistä huoltoriidassa usein on kyse -  eli pelosta lapsen menettämisestä. Jos ihmisen moraali ja itsekkyys kestävät ovat jotkut vanhemmat valmiita valehtelemaan ja tekemään mitä tahansa saavuttaakseen valta-aseman suhteessa lapseen. Vieraannuttajalle tämäkään ei riitä, vaan pelko poistuu vain syrjäyttämällä toinen lopullisesti. Pahimmillaan lapsi saadaan viranomaisen mielestä uskottavasti toteamaan, ettei halua tavata toista vanhempaansa. Siis sitä joka vain pyrkii pitämään lapsen oikeudesta kiinni.

Ikävä kyllä viranomainen menee usein halpaan. Heitettyjen valheiden luoma epäilys toimii. Käräjillä vieraannuttajan asiamiehen luoma kuva riitaisasta tapaajavanhemmasta sekoittaa tuomarin. Vieraannuttaja itsekkään ei enää elä todellisuudessa, vaan valheet ja syyllisyyden projektointi toiseen vaatii jatkuvaa polttoainetta.

Kaiken tämän vaikutus lapseen jää huomiotta. Miten lapsesta riippuvainen, omistushaluinen ja valehteleva vanhempi voi olla se joka paremmin pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin? Kun lähihuoltajuus on saavutettu tavalla tai toisella, on tapaajavanhemman tehtävänä ilmeisesti vain kestää ja maksaa seuraukset. Jos et näin tee olet uhka joka poistetaan viranomaisen tuella. Toisaalta on ymmärrettävää, että täyspäisempää vanhempaa on helpompi käsitellä ja pyytää häntä luopumaan. Reilua se ei ole eikä todellakaan lapselle tärkeän terveen vanhemmuuden tukemista.

Tapaajavanhempi kun vaan ei ole lapselle tärkeä Suomessa.