Kirjautuminen

Olet täällä

Näin meitä sumutetaan

Käyttäjän saska kuva

(internetistä kaapattua)

Moni meistä varmaan luki ilolla tuomarin päätöstä ns. lastentarhanopettaja tapauksessa. Isän ja lapsen suhteen vahingoittaminen on jo itsessään oikeuden mukaan lapsen psyykkisen kehityksen vahingoittamista. Onko kyseessä yksittäinen onnekas tapaus, valveutunut tuomari, kiistattomat todisteet vai tuulahdus siitä, että ajat ovat muuttumassa. Aina nimittäin eivät asiat mene näin onnekkaasti. Tästäkään tapauksesta ei pelkkien lehtitietojen perusteella tiedä vaikuttiko äidin tuomitseminen oman lapsensa pahoinpitelystä ja ex-miehensä törkeästä kunnianloukkauksesta ja väärästä ilmiannosta mitenkään lapsen asumiseen ja tapaamisoikeuksiin.

Hallituksen esitys uudeksi sosiaalihuoltolaiksi on lausuntokierroksella. Uuden lain tarkoitus on edistää varhaista puuttumista ja yhdenvertaista kohtelua. Varhainen puuttuminen ja yhdenvertainen kohtelu eivät kuitenkaan näytä koskevan tapaavaa vanhempaa. Esitöissä todetaan tapaamisten estämisen turhaan kuormittavan lastensuojelua koska tämä ei yleensä aiheuta lastensuojelullista huolta! Niinkö? Lähes jokainen vieraannuttamisen tai huoltokiusaamisen kohteena oleva vanhempi ottaa yhteyttä sosiaalitoimeen saadakseen apua. Tässä olisi se mahdollisuus varhaiseen puuttumiseen. Sen sijaan toteamus ”tämä on teidän vanhempien välinen asia” antaa pahantekijälle signaalin siitä, että voi vapaasti jatkaa vieraannuttamista tai huoltokiusaamista.

Jos haluaa välttää käräjät, on seuraava mahdollisuus luottaa uuteen asiantuntija-avusteiseen sovitteluun. Vettä on kuitenkin jo tässä vaiheessa virrannut Vantaassa ja pahantekijä on saanut signaalin siitä, ettei hänen tekemisiinsä puututa saati arvostella. Käytännössä tapaavavanhempi on omillaan sovittelussa. Hän saa korkeintaan sen mitä vastapuoli suostuu antamaan sen lisäksi mitä hänellä tällä hetkellä on. Sovittelun mainostettu menestys perustuu valtion varojen säästöön ja siihen että moni ottaa sen mihin pahantekijä maksimissaan suostuu. Käräjillä nimittäin saattaa lähteä sekin vähä.

Ja mitä sitten käräjillä tapahtuu. Moni uskoo siihen, että oikeudessa saa oikeutta, Tämä ei kuitenkaan koske nk. huoltoriitoja. Laatuhankkeessa joka toimii ohjeena käräjätuomareille huoltoriitojen ratkaisemiseksi todetaan seuraavasti: ”Lapsen huoltoa ja asumista koskeva ratkaisu ei saa olla ’syyllisen’ vanhemman rankaisemista tai hyvin käyttäytyneen vanhemman palkitsemista. Tämän jälkeen esitetään kauniit korulauseet lapsen ja tapaajavanhemman yhteyden tärkeydestä. Lähihuoltajaksi ei lähtökohtaisesti kelpaa vanhempi joka tätä yhteyttä pyrkii estämään. Kuulostaa oikealta ja lapsen oikeuden mukaiselta. Sitten seuraa virke jos muut syyt eivät kuinkin puhu sen puolesta että tämmöinen vanhempi on kuitenkin lapsen edun mukainen. Käytännössä tällöin viitataan Status Quo periaatteeseen joka on johtava periaate jos juuri muutosoikeudenkäynneissä.

Joku näyttää keksineen näppärän hyvältä kuulostavan periaatteen lapsen vakiintuneet olosuhteet. Lapsen maailmaa ei saa järkyttää muuttamalla olosuhteita. Kuulostaa ihan hyvältä ja kauniilta lasta suojaavalta periaatteelta. Käytännössä tämä ei kuitenkaan suojaa lasta vaan lähihuoltajaa. Jos vakiintuneet olosuhteet tosiasiassa olisivat niin merkityksellisiä, niin vanhemmilta pitäisi kieltää eroaminen, muutto, lapsen laittaminen päiväkotiin jne. Edes lastensuojelulain lapsen edun määreet eivät tunne Status Quota. Laatuhankeen ohjeeseen tämän ovat kirjanneet 12 naista käräjäoikeuksista ja yksi mies joka oli julkinen oikeusavustaja. Veikkaan ettei tästä joukosta löydä yhtäkään tapaajavanhempaa.

Pauli Kiuru ja Juho Eerola yrittävät horjuttaa Status Quo periaatetta lakialoitteillaan. Tähän vastustajien vastaus oli, että lakialoitteet lakeina lisäisivät riitaa. Jälleen kerran törmätään ilmasta vedettyyn uskomukseen. Kuulostaa taas hyvältä. Riitahan ei ole lapsen etu. Kuitenkaan kukaan ei esittänyt tai perustellut miten Kirun ja Eerolan lait olisivat lisänneet riitaa. Tällä väitteellä saatiin lakivaliokunta epäröimään lapsen oikeutta ja etua parantavien lakien edistämistä. Käytännössä vieraannuttaminen siis saa jatkua ilman että se on selkeästi lain vastaista. Kun tapaaminen estetään, on tapaajavanhempi edelleen heikoilla. Ainoa mahdollisuus on ryhtyä uhkasakon haku prosessiin. Selkeintä olisi liittää tapaamissopimukseen suoraan sakko tapaamisen estämisestä sen sijaan että estäminen käytännössä sallitaan kun meillä on laki tapaamisen täytäntöönpanosta suojaamassa lapsen oikeutta.

Näin meitä sumutetaan.