Kirjautuminen

Olet täällä

Rakenteellinen vieraannuttaminen

Käyttäjän saska kuva

(Internetistä kaapattua)

Alkuun hyvä uutinen: lopussa on hyvä uutinen. 

Viranomaiset oikeusministeristä syyttäjään ja poliisista lapsiasiavaltuutettuun vastustavat sekä Kiurun että Eerolan lakialoitteita. Heidän vastustavat argumentit voisi lapsikin ampua alas. Mikä sitten voisikaan olla todellinen motiivi tähän tunteelliseen vastustukseen? Lasten vieraannuttaminenhan pyydetään lakialoitteella vain kielletyksi. Kiurun lakialoite jossa taasen kriminalisoidaan laittomuutta ja todettua lapsen edun rikkomista, ei edes puhu vieraannuttamisesta. Kummallakin lakimuutoksella on suuri tilaus.

Vieraannuttamisessa voidaan nähdä kaksi päätekijää: 1.vieraannuttava vanhempi ja/tai 2. sitä tekevä/edesauttava viranomainen – no ehkä joissakin tapauksessa kolmannen sektorin työntekijäkin, tai vieraannuttajan läheinen, voivat toimia vähintään hyvänä apulaisena vieraannuttamisessa. Tarkastellaan nyt siis kuitenkin viranomaista.

Lastensuojelujärjestön toiminnan parissa pääsee, tai pikemminkin joutuu omien kokemusten lisäksi kuulemaan ja näkemään ihmisten kokemuksia henkisen väkivallan muodosta nimeltään lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmastaan, niin suullisessa kuin kirjallisessa muodossa. Lisäksi erilaiset seminaarit ja viranomaistapaamiset ovat tuoneet asiaan liittyviä viestejä – tosin hieman eri tavalla, vieraannuttajille tarjotaan kritiikittömästi jopa aina vain tehokkaampia välineitä. Monet tuoreet tutkimukset sekä keskustelut eri asiantuntijoidenkin kanssa ovat jatkuvasti vahvistaneet asiaa: vieraannuttaminen on laaja ja vakava, mutta kiusallinen ongelma yhteiskunnassamme.

Vieraannuttaminen, tai siihen suhtautuminen on eriskummallinen asia. Median hiljaisuus on oma lukunsa vaikka sosiaalisessa mediassa aihepiirissä kuohuu – kestoaihe. Tasa-arvo ongelmaksi sitä ei tunnusteta. Yhdenvertaisuusasiaksi sitä ei haluta. Ihmisoikeusongelma? No lastensuojeluongelma? 

Ei siksi etteikö sitä siis olisi laajastikin olemassa, ei siksi etteikö sitä myönnettäisi jossakin tapahtuvan – vaan siksi ettei nyt ainakaan kukaan viranomainen sitä itse tunnusta tekevänsä! Vieraannuttaminen maassamme on kuin tautiepidemia jonka THL:kin varmuudella näkee – mutta tunnustaa sitä ei haluta, tutkia sitä ei haluta, rokotetta ei haluta kehittää, tai sitä tarjotessakaan ostaa ja edelleen kansalaisten suojaamiseksi antaa. Ei sille mitään aidosti tepsivää tehdä.

Samaan aikaan kuitenkin tuhannet vanhemmat, yksittäistapaukset, huutavat: ”Lastani vieraannutetaan toisen vanhemman toimesta, auttakaa!” tai ”Mitä tämä on!? Viranomaiset tukevat lapseni vieraannuttamista, apua!!” – Samaa sanovat isovanhemmat, uudet puolisot ja muut läheiset jotka läheltä näkevät. Lapset itkevät salaa kaipuutansa. Ovatko he kaikki tosiaankin väärässä?!

Mitä tapahtuisi paitsi vieraannuttajille, mitä tapahtuisi vieraannuttamiselle – mitä tapahtuisi viranomaisille jotka ovat olleet jopa aktiivisena osapuolena prosesseissa joissa lasta on vieraannutettu toisesta vanhemmastaan? Mitä tapahtuisi jos Eerolan aloite menisi läpi ja vieraannuttaminen kiellettäisiin?

Vieraannuttaminen ON rakenteissa. Huostaanottobisnes, huoltoriitabisnes, huolibisnes, lastensuojelun eri toimijat, monet lastensuojelujärjestöt, juristit, jopa väkivaltatyön monet toimijat….niin. Tuhannet ja tuhannet hyvät virat, työpaikat ja rahahanat sulkeutuisivat – tai ainakin menisivät uudelleentarkasteluun – kun viranomaiset joutuisivatkin lain myötä paitsi syyttämään sitä vieraannuttajaa, niin ne neljä muuta sormea osoittaisivat itseen: hei mehän olemme olleet tässä mukana jo vuosikymmenet! Huoltoriitojen määrä romahtaisi ja sen myötä henkiset ja taloudelliset resurssit säästyisivät sinne minne kuuluvatkin.

Ei tässä salaliittoteorioita tarvita nähdäkseen miksi vieraannuttamisesta vaikenee jopa Sosiaali-ja terveysministeriön Lastensuojelun kehittämistyöryhmä kokonaan loppuraportissaan – ja miksi viranomaiset ylipäätä toimivat tämän ”kuuman perunan” kanssa kuten toimivat. Se on ikävä asia näköjään heillekin ja heidän intressinsä on – toimia pikemminkin samalla puolella vieraannuttajan kanssa! Kiistää asia, vähätellä sitä, vaieta se ja olla tekemättä sille mitään – no eri tavoin kylläkin edistää sitä. Uhrataan joitakin tuhansia lapsia ja vanhempia, isovanhempia vuosittain. Yksittäistapauksia. 

Muutoksen tuulet kuitenkin puhaltavat ja mikään järjestelmä joka ei tunnusta tosiasioita ei voi loputtomiin pysyä pystyssä. Valtion ja sen edustamien virkamiesten sekä poliittisten päättäjien kannalta olisi kuitenkin fiksumpaa aloittaa merkittävät korjaustoimet pikimmiten – ottaa henkilökohtainen vastuu tilanteen korjaamisesta. Tiedetään mitä on käynyt niiden valtioiden päättäjille ja viranomaisille joissa ihmisoikeuksia on poljettu vuosikymmenet ja kun muutoksen luuta on alkanut lakaisemaan. 

Loppuun siis hyvä uutinen:

Viranomaiset ja poliittiset päättäjät: sankarirooleja olisi tarjolla. Ja jos ei sellainen kiinnosta niin ihan vaikka aidon lapsen edun edistäjän tehtävää. Tai tehtäviä. Palkinnot jakaa sitten lapsemme.