Kirjautuminen

Olet täällä

Laki ei ole sama kaikille, osa 2

Käyttäjän saska kuva

(Internetistä kaapattua)

LAKI EI OLE SAMA KAIKILLE ISILLE SUOMESSA

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, ovatko lakipykälät tai viranomaispäätökset tarkoitettu aina noudatettavaksi. Omassa tapauksessani on kyse etävanhemman eli isän oikeudesta tavata lapsiaan. Olen 12 vuotiaan pojan ja 10 vuotiaan tytön keski-ikäinen etäisä. Lasten sosiaalityöntekijä-­äiti oli ja on sitä mieltä että olen kelvoton tapaamaan lapsiani valvomatta masennukseni vuoksi. Hankin aikanaan lukuisia lausuntoja toisilta sosiaali­- ja terveysalan ammattilaisilta kuten psykiatreilta, terapeuteilta ja muilta sosiaalityöntekijöiltä. Kaikki edellä mainitut lausunnot tukivat minun oikeuttani tavata lapsiani ilman valvontaa. Silti yhdeksän vuotta sitten tapahtuneen avioeroni jälkeen en ole koskaan saanut lapsia luokseni edes pieneksi hetkeksi.

Perusteluksi on esitetty sairauteni, joka on jo pitkään ollut täysin hallinnassa eikä varmasti näy päällepäin. Oikeudessa kuitenkin aikanaan jopa väitettiin, että saattaisin olla vaaraksi lapsille.
Kuitenkaan en koko elämäni aikana ole koskaan ollut väkivaltainen kenellekään eikä minulla ole minkäänlaista rikosrekisteriä. En ole saanut eläessäni edes ylinopeus­ tai parkkisakkoa. Olen
peruskiltti ihminen enkä hyväksy väkivaltaa tai laittomia keinoja missään tilanteessa.

Olin vuosia saanut tavata lapsiani entisen puolisoni luona muutaman tunnin kerrallaan. Kuvio oli aina sama. Uusi mies ja lasten isäpuoli poistui paikalta tapaamisten ajaksi. Entinen vaimo vahti koko ajan toisella korvalla, mitä teen ja puhun lasteni kanssa. Muutama vuosi sitten poikani sai ensimmäisen matkapuhelimen ja esitteli sitä innoissaan minulle. Äitinsä marssi välittömästi huoneeseen ja sanoi, ettei numeroa anneta minulle, koska kännykkä on perhepuhelin. Silloin tajusin, että on tehtävä jotakin, koska ainoa mahdollisuus saada yhteyttä lapsiin oli soittaa heidän äitinsä kännykkään ja sama tilanne on edelleen. Tuolloin päätin alkaa ajaa asiaa lastenvalvojan kautta. Kun se ei tuottanut tulosta aloitin pitkän, kalliin ja tuskallisen oikeusprosessin. Heti
prosessin jälkeen tapaamiset alkoivat olla ”valvottuja”. Valvojina aluksi oli esimerkiksi entisen vaimoni työkaveri tai uusi anoppi jotka kirjasivat jokaisen liikkeeni ylös. Lapset olivat peloteltu
niin hyvin, etteivät he olleet enää samoja ihmisiä kuin silloin kun tapasin heitä äitinsä luona.

Aluksi käräjäoikeudessa päätettiin niin, että tapaamiset lasteni kanssa ovat valvottuja. Hovioikeudessa ratkaisu muuttui. Päätöksen mukaan minulla on oikeus tavata lapsiani valvomatta.
Oikeusprosessi kesti vuosia. Lasteni äiti osasi manipuloida lapsensa minua vastaan. Lapset eivät enää edes halunneet tulla luokseni vaan olivat itku kurkussa pelkästä ajatuksestakin. Lupasin
lapsille, että en pakota heitä mihinkään. Vuosien varrella äiti on estänyt kaiken valvomattoman yhteydenpidon minun ja lasteni välillä. Minulle esimerkiksi ei ole annettu vieläkään lasten
puhelinnumeroita ja harvoissa tapaamisissa lapsilla ei ole ikinä puhelinta mukana. Lapsilta ei ole tullut vuosiin yhtään postia.

Tapaamisia on sentään ollut. Tosin aina paikalla on ollut joku valvomassa, tällä hetkellä lasteni äidin täti. Näin siis jatkuu edelleen kaksi ja puoli vuotta hovioikeuden vapaata tapaamisoikeutta koskevan päätöksen antamisen jälkeen. Tapaamisia on muutaman kuukauden välein muutama tunti
kerrallaan. Yhden vuoden tapaamisista kertyy yhteistä aikaa alle puoli vuorokautta. Tapaamiseen varhaisnuoret lapset tuo uusi isäpuoli, jonka kanssa olen sentään nykyään puheväleissä. Valvoja
tulee mukana. Isäpuoli hakee myös lapset kun valvoja soittaa hänelle. Tapaamiset ovat täysin luonnottomia, tehty tarkoituksella erittäin hankaliksi ja tunnen itseni lähinnä potentiaaliseksi
rikolliseksi niiden aikana. Kummallista, että sama mies joka opiskelee Suomen parhaassa ja arvostetuimmassa yliopistossa toista maisterintutkintoa hyvällä menestyksellä ei mukamas voi
tavata varhaisnuoria lapsiaan ilman tällaisia järjestelyjä. Yliopistolla esimerkiksi kukaan ei tiedä masennustaustaani ja sitä, että olen sairauden takia eläkkeellä. Toisaalta lapseni ovat
kehitystasoltaan ikäisiään edellä ja esimerkiksi heidän koulunsa sujuu erinomaisesti. Silti tapaamisjärjestelyt ovat yhtä kovat kuin jollakin vakavaan rikokseen syyllistyneellä vangilla.

Tiedän, että kaikki edellä kertomani on ollut osatekijänä masennuksestani ja opiskelu on ollut se asia, jonka kautta olen päässyt takaisin normaaliin elämään johon lapseni eivät ikävä kyllä kuulu kuin ajatuksissani ja harvinaisissa valvotuissa luonnottomissa tapaamisissa. Toki lapsilla on toinenkin "isä", lasten äidin uusi puoliso. Häntä lapset on opetettu pitämään
varsinaisena isänä. Sama koskee isäpuolen sukua. Biologisen isän elin minun sukuni kanssa lasten ei ole annettu olla missään tekemisissä. Äitini oli joskus tapaamisissa mukana, mutta se kiellettiin. Entinen puolisoni käytti törkeästi hyväksi asemaansa sosiaalitoimessa ja hänen kollegansa tekivät minua koskevia ratkaisuja ilmeisen jääveinä mutta ammattitaitoisesti lakia kiertäen.

Lasten äidin ammattinsakin puolesta olisi tavallistakin tarkemmin noudatettava lakipykäliä sekä oikeuden päätöksiä. Mutta hän vetoaa aina "lasten etuun" joka tarkoittaa sitä, mitä hän itse
päättää. Äiti on asettanut itsensä lain ja oikeuden yläpuolelle. Joustamattomuus kuuluu sosiaalityöntekijä­-äidin periaatteisiin. Minulla olisi menneenä syksynä ollut koko elokuu aikaa
tavata lapsia, mutta kun olimme kuulemma sopineet tapaamisen syyskuulle, niin siitä äiti piti kiinni. Niinpä tapaaminen venyi syyskuun lopulle intensiivisten opintojeni takia. Kävimme lasteni
kotipaikkakunnalla keilaamassa tunnin verran ja juttelimme sen päätteeksi hetken samalla kun valvoja istui nurkkapöydässä tablettinsa kanssa työasioita tehden, todennäköisesti oikeasti hän teki muistiinpanoja joka ainoasta toiminnastani. Seuraava lyhyt tapaaminen on ilmoitettu joulukuulle mutta reilusti ennen varsinaista joulua jotta en olisi millään tavoin mukana uusperheen
joulukuvioita sotkemassa.

Näin oikeusvaltiossa nimeltä Suomi vuonna 2013 sosiaalityöntekijä voi pompottaa entistä miestään ja lastensa isää miten haluaa välittämättä lainvoimaisesta oikeudenpäätöksestä sekä laista, jonka mukaan lähivanhemman pitää tukea lasten ja
etävanhemman yhteydenpitoa. Entisen puolisoni tavoite on vieroittaa lapset kokonaan minusta sekä suvustani lopullisesti. En olisi aikanaan voinut uskoa tällaista kun olin sentään mukana
molemmissa synnytyksissä oikeasti apukätilönä ja suhteemme tapaamisesta eroon kesti melkein 13 vuotta. Nyt en enää tunne ihmistä, jonka kanssa vietin suuren osan elämästäni.

-Lapsensa käytännössä menettänyt isä-